TEM: Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa

15.02.2020

Ministeriön tiedotteen mukaan työvoiman maahanmuuttoa edistetään sujuvoittamalla työperustaisten oleskelulupien käsittelyprosessia, houkuttelemalla Suomeen kansainvälisiä osaajia sekä varmistamalla, että maassa jo olevat kansainväliset osaajat jäävät Suomeen.

Kevään 2020 aikana asetetaan lakihankkeet oleskelulupien nopeuttamiseksi sekä hanke toteuttamaan muut kuin lainsäädännölliset muutokset, joilla tuetaan hallitusohjelman yhden kuukauden mukaista lupien käsittelyn tavoiteaikaa. Lisäksi poikkihallinnollisen Talent Boost -ohjelman toimenpidekokonaisuuksilla muun muassa edistetään kansainvälistä rekrytointia, tuetaan työelämän vastaanottavuutta ja monimuotoisuutta sekä kehitetään yritys- ja innovaatiopalveluja.

- Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa. Kaikessa valmistelussa pidän kuitenkin ensisijaisen tärkeänä, että huolehdimme siitä, että toimitaan samoilla työehdoilla suomalaisten työntekijöiden kanssa, ministeri Haatainen toteaa.

Kansainvälisen rekrytoinnin tarve toimialoittain

•ICT, ohjelmistoalan erityisosaajat

•Teollisuus, koneistajat, hitsaajat, sähköinsinöörit (etenkin metalli, meriteollisuus)

•Matkailu ja HORECA (etenkin kokit, tarjoilijat)

•Myynti

•Rakennusala

•Puutarhatyöntekijät

•Hoiva-ala, sairaanhoitajat, lähihoitajat

•Puhtaanapito ja kiinteistönhuolto

Lista perustuu TE-toimistojen näkemykseen aloista, joilla suurin tarve kansainvälisille rekrytoinneille

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 14.2.2020

Kuva: Markku Lempinen / Valtioneuvoston kanslia 13.01.2020

Työministeri Tuula Haatainen
Työministeri Tuula Haatainen

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Tietosuojakäytänto ja oikeudellinen huomautus